Yksi koululounas – monta erilaista kokemusta
Viisari napsahtaa: on lounasaika. Koittaa koulupäivän odotetuin hetki monelle oppilaalle, mutta osalle se on pakkopullaa, osalle jopa ahdistava ja pelottava tilanne.
Luokassasi voi olla oppilaita, jotka syövät supervauhdilla, jotta ehtivät nopeasti välitunnille. Lautasille kasataan vähän mitä sattuu. Määrä mätetään mahaan, kuuntelematta tuliko kylläisyys jo tai tarvitsisiko tänään hakea lisää. Ei kerkeä.
Luokassasi voi olla oppilaita, jotka syövät vitkutellen. Hakevat ehkä lisää, jotta ei tarvitse lähteä ulos välitunnille. Ruokalassa on turvallisempi olla ja täysi lautanen antaa luvan istua vielä hetkeksi.
Luokassasi voi olla oppilaita, joille kouluruoka ei maistu juuri koskaan. Aistiyliherkkyydet, valikoivuus, tottumattomuus erilaisiin makuihin ja rakenteisiin, aina vain kapeutuvampi ruokavalio. Osa kantaa ehkä mukanaan ahdistavia muistoja ruokahetkistä, joissa oli pakko laittaa ruokaa suuhun, vaikka keho olisi pistänyt vastaan. Uudet ruokalajit tuntuvat pelottavilta, jos ei aivan tiedä mitä uunivuokaan on upotettu. Mielessä risteilee kysymyksiä: ”Mitä teen jos pitääkin saada ruokapala pois suusta? Uskallanko jättää – kuka vahtii bioroskista?”
Luokassasi voi olla joukko oppilaita, jotka ovat ryhtyneet kilpailemaan, kuka saa annosteltua lautaselleen pienimmän annoksen. Vieressä yksi pieni salaatinlehti ja lasillinen vettä. Onneksi osalla sentään myös näkkäri. Harmittomalta tuntunut kilpailu hämärtää osalla vähitellen käsitystä siitä, minkälainen annoskoko olisi koululaiselle sopiva. Väliin jäänyt lounas väsyttää iltapäivällä, ja kotona syödään mitä sattuu. Ateriarytmi menee sekaisin ja nälkä- ja kylläisyysviestejä on entistä vaikeampi tunnistaa.
Luokassasi voi olla oppilaita, jotka kokevat olevansa väärän kokoisia. Ovat kuulleet, että pitäisi syödä enemmän sitä tai vähemmän tätä, jotta olisivat oikeanlaisia. Jättävät siksi syömättä kokonaan tai syövät vaikka ahdistaa. Osa on oppinut tiktokista, että mahtuakseen kehoihannemuottiin, pitää jättää pasta ja perunat syömättä, eikä koulun makaronilaatikkoa siksi uskalla syödä, vaikka mieli tekisi. Joku aikuinen on sanonut ohimennen, että kesäksi pitäisi pudottaa pari kiloa, jotta kehtaa rannalle. ”Pitäisikö minunkin?”
Luokassasi on luultavasti myös oppilaita, jotka hyväntuulisesti hälisten astuvat ruokajonoon ja tutkailevat lounastarjontaa uteliaasti. Pohtivat mielessään nälkänsä suuruutta ja ottavat lautaselleen suht sopivan annoksen, ehkä maistiaisen myös jotain uutta ruokaa. Valitsevat lautaselleen värikästä ruokaa, myös reilusti kasviksia, koska tietävät suunsa ja kehonsa niistä pitävän. Istahtavat ruokailemaan, juttelevat miltä ruoka tänään maistuu kenenkin mielestä, tai jostain aivan muusta. Syövät rauhassa, hakevat lisää jos nälkä jäi. Nauttivat siitä tunteesta, joka on seurausta sopivan kylläiseksi syödystä vatsasta. Jos joku ruoka ei tänään uponnut kokonaan, vievät tähteet omaan astiaansa. Kiittävät välitunnille lähtiessään keittiön henkilökuntaa ja odottavat ilolla jo huomista lounasta.
Täydennyskoulutusta tarjolla opettajille
Ruokakasvatusyhdistys Ruukun uudessa täydennyskoulutuksessa etsitään vastausta kysymykseen, miten opettaja voi tukea oppilaiden tasapainoisen ruoka- ja kehosuhteen muodostumista. Koulutuksen ensimmäinen osa järjestetään huhtikuussa 2023 veso-koulutuspäivän laajuisena.
Opettajille ala- ja yläkouluissa suunnattu täydennyskoulutus tarjoaa:
- ymmärrystä ruokasuhteesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä
- työkaluja ruoka- ja kehoteemojen käsittelyyn opetuksessa
- eväitä sallivan ja kannustavan ilmapiirin luomiseksi koulussa
- osaamista reagoida oppilaiden syömispulmiin
Vielä ehdit ilmoittautua mukaan! Opetushallituksen rahoittama koulutus on osallistujille maksuton. Lue lisää koulutuksesta ja ilmoittaudu täältä (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.).
Kirjoittaja: Saila Paavola, ruokakasvatuksen asiantuntija, Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ry