Ympäristö muovaa minäkuvaa (nro 147)

 Printtaa

3-6 lk, Äidinkieli, Etäopetus, Ideoita opetukseen, Kehonkuva

Koulumaailmaan sijoitettu tarina herättelee pohtimaan, miten ympäristö vaikuttaa minäkuvaan ja miten myönteistä minäkuvaa voidaan vahvistaa.

Taustatietoa opettajalle

Minäkuva muovautuu vuorovaikutuksessa ympäristön eli muiden ihmisten kanssa. Siihen vaikuttavat niin fyysiset, psyykkiset kuin sosiaalisetkin tekijät. Yksi minäkuvaan voimakkaasti vaikuttava tekijä ovat joukkotiedotusvälineet. Muun muassa erilaisten ympäristöpaineiden seurauksena lasten ja nuorten kehotyytymättömyys on lisääntynyt viime vuosina.

Nuoruudessa ulkonäköasiat mietityttävät lähes jokaista. Ulkonäköpaineita aiheuttavat mm. telkkarissa ja lehtien palstoilla komeilevat julkisuuden henkilöt, median luoma kauneusihanne, joka naisille on langanlaiha ja miehille trimmattu lihaksikas vartalo. Todellisuudessa edes kaikki vaatemainoksissa esiintyvät mallit eivät yllä näihin ulkonäköihanteisiin. Mediassa välitettävät kuvat ovatkin usein käsitelty kuvankäsittelyohjelmilla halutun lopputuloksen saavuttamiseksi ja vaatemainoksissa oikeiden ihmismallien sijaan käytetään myös mallinukkeja. Televisio, netti ja lehtien palstat ovat täynnä erilaisia vinkkejä, ruokavalioita, pillereitä ja patukoita laihduttamiseen ja lihasten kasvattamiseen. Useinkaan näiden valmisteista tehosta ei kuitenkaan ole tutkittua tietoa eikä etenkään lasten ja nuorten tule niitä käyttää. Nuoret ovat ympäristön luomille ulkonäköihanteille erityisen herkkiä. Viime vuosikymmenten aikana erilaiset syömishäiriöt ja tyytymättömyys omaan kehoon nuorten keskuudessa on lisääntynyt.

Tehtävän toteutus

Tehtävä 1.

Lue tai lukekaa yhdessä Mari Mörön kirjoittama tarina ”Juhlasalin seinä”. Voit antaa tarinaan tutustumisen myös oppilaille kotitehtäväksi.

Tehtävä 2.

Keskustelkaa tarinasta ensin pienryhmissä ja sitten koko luokan kesken:

  • Miksi Vellu yritti livistää kuviskerhon tehtävästä?
  • Nakke sanoi puheessaan ihmisten erilaisuuden olevan lahja, mutta myös haaste. Mitä hän mahtoi tarkoittaa?
  • Millaisiin ulkonäköpaineisiin olet törmännyt?
  • Mistä luulet niiden syntyvän?
  • Miten muut voivat auttaa siinä, että hyväksyy itsensä?
  • Millä tavalla kaveria voi auttaa olemaan sinut itsensä kanssa?
  • Millä tavoin jokainen meistä on ainutlaatuinen?
  • Millaisen seinäteoksen sinä haluaisit suunnitella koulun seinälle?
  • Minkä aiheen valitsisit, miten se toteutettaisiin?

Vinkki! Vapaaehtoista aiheeseen liittyvää lisäluettavaa oppilaille, teos sopii erityisesti tytöille: Mieletön kalorikammo, Tyttöfrendit 2, Wilson Jacqueline, Otavan kirjapaino Oy 2000

Tehtävän lähde: Hyvän Olon Eväät -opas

Liitteet

Voisit tykätä myös näistä


Jaa: