Maistuva koulu on tutkitusti toimivaksi todettu toimintamalli alakoulun ruokakasvatukseen. Maistuva koulu tarjoaa työkaluja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden ja kouluruokailusuosituksen (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)tavoitteiden toteuttamiseen. Maistuva koulu on myös saanut kiitettävän arvosanan THL:n toteuttamassa toimintamallien vertaisarvioinnissa (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) (2021).
Maistuva koulu -toimintamalli on kehitetty Ruokakasvatusyhdistys Ruukun ja Itä-Suomen yliopiston yhteistyönä. Maistuva koulun ylläpidosta vastaa Ruokakasvatusyhdistys Ruukku.
Maistuva koulu tarjoaa sisältöjä ruokakasvatukseen
Innostava ruokakasvatus on koko koulun asia
Maistuvan koulun visio on ”innostavaa ruokakasvatusta joka kouluun”.
Maistuvassa koulussa
- opimme yhdessä
- etsimme ratkaisuja
- kasvatamme hyvinvointiin
- iloitsemme ruuasta
Toimintamallin takana
Maistuva koulu on Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ry:n, Itä-Suomen yliopiston, pilottikoulujen sekä ruokakasvatuksen asiantuntijoiden kehittämä toimintamalli alakoulun ruokakasvatukseen.
Toimintamallia kehitettiin vuosina 2018-2020 sosiaali- ja terveysministeriön rahoituksella kuudessa kunnassa: Salo, Järvenpää, Tampere, Kuopio, Sotkamo ja Siilinjärvi. Lue lisää tutkimuksesta.
Toimintamallia on jalkautettu uusiin kuntiin erillisten hankerahoitusten avulla:
- Kokonaisvaltaista ruokakasvatusta varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen KOKOAVA-hanke 2021-2023, rahoitus maa- ja metsätalousministeriö.
- Tervettä kasvua – kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyön vahvistaminen lasten ja nuorten ruokakasvatuksen ja ravitsemusterveyden edistämiseksi (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) 2023-2025, rahoitus sosiaali- ja terveysministeriön terveyden edistämisen määräraha.
Maistuvan koulun käyttöönottoon ja hyödyntämiseen voi ostaa myös kunta- tai koulukohtaista tukea ja koulutusta Ruokakasvatusyhdistys Ruukulta (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.).