Maistuvan kouluruokailun jäljillä – Ravitsemustieteen harjoittelijan kokemuksia kouluvierailuista
Olen saanut harjoitteluni aikana kiertää useissa kouluissa eri puolilla Etelä-Suomea ja nähdä lähietäisyydeltä, millainen merkitys kouluruoalla ja ruokakasvatuksella on lasten arjessa. Jokainen vierailu on ollut omanlaisensa – täynnä kohtaamisia, oivalluksia ja tilanteita, jotka ovat laajentaneet käsitystäni siitä, kuinka moniulotteinen ilmiö kouluruokailu todella on ja miten toisaalta vaikeita, mutta välillä myös niin ihailtavan yksinkertaisia ratkaisut sen kehittämiseksi ovat.
Lasten toiveet kouluruokailuun – rohkeampia makuja ja lisää hedelmiä
”Lisää chiliä, sitruunaa ja limeä” kuuluivat oppilaiden toiveet koulun keittiölle siitä, mitä kasviksia haluttaisiin lisää kouluruokailuun. Toiveet saavat herkästi hymyn kasvoille, mutta samalla taustalle kytee suurempi ajatus: lapset haluavat monipuolisia ja vahvojakin makuja kouluruokaan. Nykyajan perheissä saatetaan syödä melko kansainvälisestikin ja paljon erilaisia makumaailmoja esimerkiksi aasialaisesta tai ranskalaisesta keittiöstä, jolloin lapset tottuvat mausteisempaan ruokaan heti lapsesta asti. Tällöin kaikille sopiva kouluruoka saattaa lapsen suussa maistua miedolta ja ”mauttomalta”. Siitä syystä moneen kouluun onkin tuotu oma maustebaari, josta oppilaat voivat itse lisätä makua ruokaansa. Se on ollut hitti ja paljon toivotaan niissä kouluissa, joissa sitä ei ole.
”Enemmän vesimelonia sekä tuoreita mansikoita ja vadelmia” onkin jo huomattavasti haastavampaa toteuttaa, mutta tuo mielikuvan kesästä ja lämmöstä eikä ihmekään, että nämä olivat suosituimpia toiveita. Mitä jos koulun takapihalle rakennettaisiinkin oma mansikkamaa, jossa oppilaat saisivat myös käytännön harjoituksia esimerkiksi ympäristöoppiin ja kotitalouteen tai miksi ei myös vaikka fysiikkaan: Mitä mansikka vaatii kasvaaksensa meheväksi, hyvänmakuiseksi ja kauniin punaiseksi marjaksi (tai todellisuudessa hedelmäksi, kuten valistuneet oppilaat osasivat kertoa)?
Sen sijaan kasvisten ja palkokasvien tunnistus- ja maistelutehtävät herättivät osassa oppilaista ihmetystä. ”Juuriselleri – hyi, miltä se haisee!”, ”Mikä on satsuma? Tämähän on mandariini!” tai ”Miksi täällä maistetaan omenaa? Kyllähän kaikki nyt ovat omenaa maistaneet!” saattoi kuulua oppilaiden suusta. Omena onkin suurimmalle osalle suomalaisista hyvin tuttu hedelmä, mutta voi olla helpotus lapselle maistaa uusien makujen rinnalla jotakin tuttua. Sen sijaan vieressä maisteltavana ollut supisuomalainen lanttu ei ollutkaan raakana maisteltuna kovin monelle tuttu. Sehän ei maistunutkaan samalle kuin lanttulaatikko jouluna ja olikin itseasiassa monen suosikki maistelun jälkeen.
Salapoliisitehtävässä kasviskarttaan löydetyistä kasviksista piirtyi numero 6 ja tarkoitus oli hieman ympäristöä vilkuillen keksiä, mihin numero viittaa. ”Six-seven” ei ollut oikea vastaus, vaan ”5-6 kourallista kasviksia päivässä”, joka on suositus kasvisten päivittäiselle saannille. Ilahduttavaa oli, että joku ilmoitti syövänsä jopa 10 kourallista kasviksia päivässä ja että 5-6 kourallista oli ihan lasten leikkiä.
Ratkaisuja kouluruokailun haasteisiin – miksi osa lapsista ei syö?
Monessa koulussa näkyi aito huoli oppilaiden syömättömyydestä ja halu parantaa kouluruokailusta jokaiselle soveltuva hetki päivässä. Jollekin oppilaalle se on päivän ainut lämmin ateria ja hän yrittää täyttää vatsansa mahdollisimman täyteen. Toisella taas odottaa toinen lämmin ateria heti koulusta kotiin päästyä eikä kouluruoka kiinnosta ollenkaan. Kolmas kyllä haluaisi maistella ja syödä, mutta kokee ruokasalin hälyn liian kuormittavana eikä siksi astu lähellekään sitä. Neljäs taas kokee olevansa liian hidas syömään ja joutuu hotkimaan ruuan annetun ajan puitteissa saaden vatsansa usein kipeäksi ja tästä syystä jättää kouluruokailun useammin väliin. Viidettä inhottaa kouluruokailussa aina käytettävät syvät lautaset, joissa lämmin ja kylmä ruoka koskettavat toisiaan ja ottaa siksi vain lämmintä ruokaa, vaikka haluaisi maistaa myös päivän salaattia. Huolia ja kehitettäviä asioita on monenlaisia ja onneksi oppilaat ovat melko avoimia kertomaan näistä ääneen.
Ratkaisut sen sijaan eivät yleensä ole kovin yksinkertaisia ja erityisesti koulun koko ja arkkitehtuuri ovat haasteena. Joissain kouluissa ruokala on liian pieni oppilasmäärään nähden ja siksi oppilailla on liian vähän aikaa syödä. Toisessa koulussa on rakennettu hieno kouluravintola, mutta valitettavasti kouluruokailusta syntyvää äänimaailmaa unohdettiin miettiä. Ratkaisuina kouluravintoloihin on esimerkiksi lisätty ääntä vaimentavia levyjä, kokeiltu hiljaisia ruokailuja, osoitettu jokaiselle oma vakiopöytänsä tai -paikkansa tai suunniteltu ruokailun aika uudelleen pidemmäksi oppilaille. Joissain kouluissa on perustettu oma ravintolatoimikunta, joka kehittää kouluruokailua ja toimii viestintäkanavana koulun keittiön ja oppilaiden välillä.
Kouluruokailu oppimisympäristönä, ei vain pakollisena taukona
Monista kouluvierailuista jäi päällimmäisenä mieleen ilo siitä, että koulua käyttäviä ihmisiä kuunneltiin ja heidän toiveensa haluttiin ottaa huomioon. Jos kouluruokailu olisi lapselle kärjistetysti vain päivästä toiseen ”jonkun mauttoman mössön hotkimista hiljaa mahdollisimman nopeasti” ja sitten jatkamista niihin tärkeämpiin asioihin, niin mitä taitoja lapsi tästä oppii aikuisuuteen? Kouluruokailu on oiva tilaisuus pysähtyä katselemaan, kuulostelemaan, haistelemaan, tunnustelemaan ja maistelemaan uusia ruokia ja siten tutustua uusiin makuihin.
Eräästä melko monikulttuurisesta koulusta jäi mieleen opettajan kertomus siitä, että eri kulttuureista tulevat lapset ovat selkeästi oppineet lapsesta asti yhteisöllisen tavan ruokailla ja se näkyy kouluruokailuissa. He ottavat ruokaa, juttelevat, nauravat, maistelevat ja hakevat lisää eikä heillä ole kiire mihinkään, vaan he keskittyvät siihen hyvään, yhteisölliseen ruokailuhetkeen. Opettaja tunsi valtavan ristiriidan siinä, että heidän luokassaan ruokailuun oli varattu vain 20 minuuttia aikaa, ja hän joutui usein käymään vierestä sanomassa, että nyt pitäisi keskittyä syömiseen, ei saa hakea enää lisää ja nyt pitäisi olla jo syönyt, aika loppuu. Samaan aikaan lapset olivat opettelemassa hyviä ruokailutaitoja, mutta ympäröivä koulumaailma ei antanut heille siihen sillä hetkellä mahdollisuutta.
Tavoitteena on kuitenkin varmasti jokaisella, niin ravitsemusasiantuntijoilla ja päättäjillä kuin opettajilla ja vanhemmillakin, saada lapset syömään koulussa monipuolinen, terveellinen ja maittava ateria sekä oppimaan terveellisen ruokavalion perusteet, jotka kantavat aikuisuuteen.