8 vinkkiä liikkuvaan ruokakasvatukseen

hyvinvointioppiminen, kehosuhde, liikunta, ruokakasvatus

Tämä vieraskynäkirjoitus on julkaistu alun perin Liikkuvan koulun sivuilla, kirjoittaja Saara Närä, sisällöntuottaja.

Ruokakasvatuksen teemoihin voi perehtyä myös liikunnallisten leikkien ja pelien kautta! Miltä kuulostaisi esimerkiksi aamupalaviestijuoksu, vihannesjumppa tai aarteenetsintä? Kurkkaa 8 vinkkiämme liikkuvaan ruokakasvatukseen!

Ruokakasvatusta voi opettaa ja oppia myös liikkumalla. Liikunnallisilla leikeillä ja tehtävillä voi motivoida oppilaita ruuan ääreen ja keskittymään ruokakasvatuksen teemoihin. Ruoka on konkreettinen ja oppilaita lähellä oleva päivittäinen aihe, joka tarjoaa houkuttelevaa sisältöä erilaisiin peleihin ja leikkeihin.

– Ruoka- ja liikuntakasvatuksella on myös paljon yhteisiä tavoitteita. Hyvinvointioppimisen kannalta molemmat ovat todella keskeisiä. Molemmilla voidaan tukea esimerkiksi sitä, että lapselle syntyy kipinä pitää itsestään huolta. Oman kehon arvostaminen ja myönteisen kehosuhteen syntyminen eivät ole nykyisessä maailmassa itsestäänselvyyksiä, mutta onneksi koululla ja opettajilla on mahdollisuus tämän kehityksen tukemiseen, pohtii ruokakasvatuksen asiantuntija Saila Paavola Ruokakasvatusyhdistys Ruukusta.

Paavola lisää, että liikunnallisella ruokakasvatuksella voidaan tukea lapsen luontaisia taipumuksia liikkua ja syödä.

Tässä kahdeksan innostavaa liikunnallista ideaa ruokakasvatukseen:

  1. Aamupalaviestijuoksu: Millainen on täysipainoinen aamupala? Miksi sen syöminen on niin tärkeää? Juostaan, kilpaillaan, otetaan selvää!
  2. Vihannesjumppa: Liikutaan musiikin tahdissa. Kun musiikki loppuu, jähmetytään porkkanaksi, omenaksi tai vaikka pikkuruiseksi retiisiksi.
  3. Minä tykkään -leikki: “Minä tykkään mandariineista!” Vaihdetaan paikkoja ringissä. Kuka ehtii ensin? Kuka pääsee kertomaan seuraavaksi lempiruuastaan?
  4. Totta vai tarua: “Kurkku kasvaa maan sisällä – totta vai tarua?” Kumpaan päähän luokkaa kannattaa juosta?
  5. ”Simo sanoo” -rentoutumisleikki: liikettä ja lepoa pienille oppilaille. Jokainen onnistuu ja pääsee nauttimaan siitä, mitä omalla keholla voi kokea.
  6. Hedelmäsalaatti: piirileikki, jossa paikkoja vaihtavat vuorollaan banaanit, päärynät ja omenat. Mitäs tapahtuu, kun huudetaan hedelmäsalaatti?
  7. Kuka minä olen? Perinteinen pantomiinileikki – pääroolissa vaikkapa kasvikset!
  8. Ruuan reitti -aarteenetsintä: Mitä kautta puolukka päätyy torikojuun tai porkkana koulun keittiöön? Kirjoitetaan reitti erillisille lapuille, etsitään laput ja järjestellään. Kurottelua, kyykistelyä ja aivojumppaa samassa paketissa.

Ideat on poimittu Maistuvan koulun, Ruokatutkan ja Neuvokkaan perheen sivuilta. Maistuvan koulun liikuntaideoihin voit perehtyä ideapankissa. Liikkuvia ruokakasvatusideoita löydät myös Ruokatutkan sivuilta valitsemalla ”Näytä hakuehdot” ja klikkaamalla ”liikunta”. Ideoihin voit tutustua myös Neuvokkaan perheen ruokakasvatuksen ideapankissa.

Kirjoittaja: Saara Närä, sisällöntuottaja, Liikkuva koulu -hanke

Lue alkuperäinen juttu Liikkuvan koulun sivuilta.


Jaa: