Hyppää sisältöön

Minä tykkään -leikki

0  Printtaa

Tämän liikunnallisen leikin avulla oppilaat pääsevät kertomaan toisilleen mieliruokiaan ja löytävät yhteisiä suosikkeja. Leikin avulla voidaan vahvistaa positiivisia mielikuvia ruuasta.

Tehtävän toteutus

Oppilaat muodostavat ringin niin, että yksi oppilas jää ringin keskelle. Ringin keskellä oleva oppilas sanoo: “Minä tykkää…(esim.) appelsiinista/makaronilaatikosta/ruisleivästä” (oppilaan oma lempiruoka/kasvis/hedelmä tms.).

Ne oppilaat, jotka myös tykkäävät kyseisestä ruuasta, vaihtavat tällöin mahdollisimman nopeasti paikkoja keskenään niin, että ringin keskellä ollut oppilas siirtyy ringin kehälle. Se oppilas, joka ei ehtinyt ottaa uutta paikkaa ringin kehältä, pääsee vuorostaan ringin keskelle kertomaan omasta mieliruuastaan. Paikkoja vaihdellaan, kunnes kaikki oppilaat ovat päässeet kertomaan mieliruokansa.

Vinkki! Saatte lisää vauhtia leikkiin sopimalla ruuan, jonka kohdalla kaikki oppilaat liikkuvat. Se voi olla vaikkapa:

Minä tykkään…kouluruuasta!

Esiopetus -1-2 lk, Liikunta, Pikapurtava

Voisit tykätä myös näistä