Kouluruokailun palautejärjestelmä (nro 37)

 Printtaa

Kouluruokailu, Ruokapalvelut

Kouluruuan kehittämisessä keskeistä on oppilailta, opettajilta ja muulta henkilöstöltä saatu palaute.  

Oppilaita ja henkilöstöä voidaan kannustaa antamaan palautetta ja kehittämisehdotuksia kouluruokailuun liittyvistä asioista esimerkiksi ruoka- tai oppilastoimikuntien kautta. Myös oppilaiden vanhemmille on hyvä olla tarjolla väylä palautteen antoa varten. Toistuvien kyselyiden ja raatien lisäksi palautetta kannattaa kerätä välittömästi ruokailujen yhteydessä arkisissa kohtaamisissa. Rakentavan palautteen antamiseen voi kannustaa palkitsemalla paras palaute viikottain. Lisäksi ruokapalveluiden on tärkeää aina kertoa asiakkailleen kun jotakin on kehitetty palautteiden perusteella. Näin osoitetaan, että palautteen antaminen on arvokasta ja merkityksellistä.

Palautteen keräämisen apuna voi olla esimerkiksi: 

  • Sähköinen palautejärjestelmä/kysely 
  • Palautelaatikot/taulut 
  • Liitutaulu 
  • Palauteautomaatti (hymynaamaäänestys)
  • Palautehelmipurkit, jossa tietyn väriset helmet kuvastavat tiettyä kokemusta jostain määritellystä asiasta (esim. millainen melutaso oli tänään, maistuiko ruoka, söitkö salaattia, käytitkö salaatinkastiketta jne.)
Lähde: Kattava koululounas ja välkyt välipalat: Koulupäivän aikainen ruokailu tänään ja huomenna. VNK raportti 2021:31.

Liitteet

Palautelomakkeen on suunnitellut ja toteuttanut oppilastiimin edustaja Kuusjoen koulusta.

Voisit tykätä myös näistä


Jaa: