Tervetuloa kouluun! -esite eskareille
Koulun aloitusta edeltävä kesä on loistava hetki harjoitella hyvinvointia tukevia arkisia rutiineja. Erityisesti aamiaisen syöminen ja välipalojen tarve korostuu, koska varhaiskasvatukseen osallistuneet lapset ovat saaneet näistä nauttia osana varhaiskasvatuspäivää. Koululaisen perheen onkin huolehdittava näistä itse. Arkiset rutiinit eivät muodostu hetkessä ja siksi esimerkiksi aamiaisen syömiseen kotona kannattaa keskittyä jo läpi kesän ennen koulun alkua.

Keväällä esikoululaisille ja heidän huoltajilleen järjestetään kouluun tutustumispäiviä, joiden ohessa voidaan jakaa tämä tulostettava esite. Esite on laadittu tulevalle koululaiselle ja huoltajille huomioksi pienistä, tärkeistä arkisista seikoista, joilla alkavaa koulutietä voidaan tehdä sujuvammaksi.
Muista myös! Koulutaipaleen alussa on hyvä muistuttaa koteja koulun ruokarytmistä ja kouluruokailun hyödyistä. Kotien kannustava asenne kouluruokailuun on erittäin tärkeää. Löydät kuvalliset materiaalit huoltajaviestintään ideakortista Esitteet kouluruokailusta.