Hyppää sisältöön

Makumestarin Makupeli

0  Printtaa

Peli on mainio tapa harjoitella uusiin ruokiin tutustumista. Pelaamalla voidaan syödä yhteinen väli- tai iltapala. Peli soveltuu myös syntymäpäivien juhlintaan koulussa.

Valmistelu

  • Pelilaudaksi lautanen, jolle on aseteltu erilaisia ruokia kuuteen lohkoon
  • 1 pelinappula
  • Noppa
  • Tulosta tarvittaessa pelin ohjeet jaettavaksi

Peliin sopivia ruokia ovat esimerkiksi erilaiset vihannekset, juurekset, hedelmät, marjat, juustot, ruisnapit tai muut viljatuotteet suupaloiksi pilkottuina. Kannattaa valita muutamia tutumpia ja jokunen pelaajille uusi tuttavuus.

Pelin kulku

Pelinappula asetetaan johonkin kohtaan lautasen vieressä. Heitetään vuorotellen noppaa ja liikutetaan pelimerkkiä nopan antaman silmäluvun verran myötäpäivään.

ENSIMMÄINEN VAIHE

Pelaaja tutustuu pelinappulan kohdalla olevaan ruokaan

  1. kierroksella näköaistilla eli katselemalla ja kuvailemalla sen ulkonäköä
  2. kierroksella tuntoaistilla eli tunnustelemalla kädellä ja halutessaan suulla
  3. kierroksella hajuasitilla eli haistelemalla ja kuvailemalla sen hajua
  4. kierroksella makuaistilla eli maistamalla ja kuvailemalla sen makua
  5. kierroksella kuuloaistilla eli kuuntelemalla minkälainen ääni ruuasta lähtee sitä pureskellessa.

HUOMIO! Jokaisella kierroksella pelaaja saa halutessaan syödä kohdallensa osuneen ruuan. Pelissä ei kuitenkaan ole millään kierroksella pakko syödä.

TOINEN VAIHE

Kun ensimmäistä vaihetta on pelattu riittävän monta kierrosta ja kaikki pelaajat ovat saaneet sopivasti aistikokemuksia, siirrytään toiseen vaiheeseen. Toisessa vaiheessa pelaajat keräävät kukin vuorollaan nopalla heittäen omalle lautaselleen 5-10 ruokapalaa pelilaudalta. Näistä muodostetaan ruokataidetta. Kuka valmistaa herkullisimman asetelman arvotuista aineksista? Lopuksi jokainen saa syödä muodostamansa taideteoksen.

Liitteet

Esiopetus -1-2 lk, Kasvikset, Kuvataide, Makukoulu, Oppitunti, Pikapurtava, Ympäristöoppi

Voisit tykätä myös näistä