Kuvitetut ruokaohjeet (nro 216)
Kuvitetut ruokaohjeet toimivat monenlaisten ryhmien kanssa kotitalousopetuksessa. Ne ovat erityisen toimivia ryhmissä, joissa harjoitellaan suomea tai joissa halutaan tutustua suomalaiseen ruokakulttuuriin itse kokkaillen.
Ruokaohjeiden avulla valmistetaan perinteisiä suomalaisia ruokia – pinaattilettuja, lohikiusausta, kaurapuuroa ja marjakiisseliä. Ruokaohjeet on koottu pääosin Sydänmerkin terveellisistä ruokaohjeista, ohjeita hieman yksinkertaistaen.
Pienten koululaisten kanssa hyviksi todettuja ruokaohjeita ovat etenkin välipala- ja leivontaohjeet, esimerkiksi granola, hedelmäsalaatti ja sämpylät.
Löydät yli 20 erilaista ohjetta Sydänmerkin sivuilta.
Vinkki! Ohjeita voi hyödyntää myös viestinnässä huoltajille. Näiden avulla kotona valmistuu samankaltaisia ruokia kuin koulussa.
Kuvitetut ruokaohjeet yläkoulussa
Isompien oppilaiden kanssa voitte tuottaa esimerkin mukaisia kuvitettuja ruokaohjeita myös itse. Oppilaat voivat toteuttaa tehtävän piirtäen, leikaten ja liimaten tai esimerkiksi Canvalla toteuttaen.
Kuvitetut ohjeet ovat erityisen hyviä myös selkokielisestä opetuksesta hyötyville oppilaille. Ohjeita voi hyödyntää kotitehtävänä, kun tutustutaan erityisesti suomalaiseen ruokakulttuuriin ja hyvään arkiruokaan.