Metsäretki (nro 57)
Kevät tai syksy on oivallista aikaa toteuttaa oppilaiden kanssa opintoretki lähiluontoon. Metsäretkellä oppilaat tutustuvat jokamiehen oikeuksiin, lähiluonnon kasveihin ja tunnistavat syötäviä lajikkeita.
Tehtävän toteutus
Lähtekää yhdessä retkelle lähimetsään. Voitte tutustua yhdessä etukäteen syötäviin sieniin, marjoihin ja yrtteihin esimerkiksi Arktiset Aromit -nettisivuilla. Hyviä lajeja tunnistukseen ovat esimerkiksi mustikka, ketunleipä, kuusenkerkät, sileälaitaiset voikukanlehdet, nokkonen ja poimulehti.
Tutustukaa myös jokamiehenoikeuksiin esimerkiksi Ympäristö.fi -sivuilla.
Ohjeista oppilaat ottamaan mukaan omat pussit tai korit, joihin tunnistetut kasvit kerätään. Mahdollisuuksien mukaan hyödyntäkää yhdessä löydökset, esimerkiksi puolukoista voi leipoa piirakan tai koivunlehdistä keittää yrttiteetä.
Voitte järjestää metsässä myös pienen kilpailun: kuka tunnistaa eniten lajeja? Ohjeista oppilaat ottamaan kuvat esimerkiksi kännykkäkameralla tai keräämään löydöt omiin koreihin. Kuvia voi hyödyntää mallina kuvataiteen tunnilla tai katsella muuten vaan yhdessä retken päätteeksi.
Vinkki! Varatkaa retkeen hyvin aikaa ja nauttikaa ateria metsän siimeksessä. Eväiden syöminen metsässä on lapsille elämys.
Huomio! Ettehän kerää syötäväksi tarkoitettuja kasveja isojen teiden varsilta. Varmista ennen maistelua, että poimimanne lajikkeet ovat varmasti syötäväksi kelpaavia ja ohjeista oppilaat ennen retkeä niin, että mitään mitä ei tunnista, ei saa myöskään syödä.