Ruokakasvatus innosti Pulkonkoskella
Ensimmäiseksi opettajat tekivät yhdessä ruokapalvelun kanssa ruokakasvatustilanteen alkukartoituksen. Samalla sovittiin toimenpiteistä, joilla ruokakasvatus saataisiin osaksi koulun arkea.
Ensimmäiseksi opettajat tekivät yhdessä ruokapalvelun kanssa ruokakasvatustilanteen alkukartoituksen. Samalla sovittiin toimenpiteistä, joilla ruokakasvatus saataisiin osaksi koulun arkea.
Maistuvan koulun toinen vuosi pyörähtää käyntiin suotuisien kouluruokatuulien saattelemana. Koko viime vuosi suitsutettiin 70-vuotiasta kouluruokailua. Juhlaseminaarissa vuoden lopulla maatalousministeri Jari Leppä…
Joulun mausteiset tuoksut ja maut houkuttelevat koululaiset ja opettajat tutustumaan ruokaperinteisiin. Innostava ruokakasvatus onkin helppo aloittaa ruokavuoden sesongeista ja juhlista. Tässä…
Sain viisi vuotta sitten mahdollisuuden sukeltaa lasten ruokakasvatuksen maailmaan. Aloitin silloin väitöskirjatutkimukseni aistilähtöisen Sapere-ruokakasvatuksen ja varhaiskasvatusikäisten lasten parissa. Pieni lapsi oppii…
Kouluravintolassa lapset kokoavat lautasilleen herkullisen ruoka-annoksen buffetlinjastolta, kantavat tarjottimensa pöytään ja istuvat nauttimaan ateriasta opettajansa ja muiden koulun aikuisten kanssa. Oppilaat…