Tehtäviä etäopetukseen
Maistuvan koulun ideapankista löytyy useita ruokakasvatuksen tehtäviä, jotka sopivat sellaisenaan tai hieman sovellettuna etäopetukseen.
Maistuvan koulun ideapankista löytyy useita ruokakasvatuksen tehtäviä, jotka sopivat sellaisenaan tai hieman sovellettuna etäopetukseen.
Lasten ja nuorten ilmastoahdistus on lisääntynyt, ja asia herättää varmasti paljon kysymyksiä kouluissa.
Alakoulussa suurimmalla osalla lapsista on vaikeuksia koota tarjottimelleen monipuolinen, terveellinen lounaskokonaisuus, selvisi Maistuva koulu -tutkimuksen kyselyssä syksyllä 2019.
Syömättömyys ei ole ongelma vaan seuraus ongelmasta, joka on olemassa syömistä syvemmällä. Ongelma ei siksi ratkea syömiseen keskittymisellä.
Helmikuussa juhlitaan ystävyyttä. Samalla oppilaiden kanssa voidaan pohtia, miten jokainen voisi olla myös oman itsensä ja kehonsa ystävä.
Viime vuosina eri kouluasteilla on kokeiltu ilmaisen aamupalan tarjoamista ennen oppituntien alkamista. Myös muutamat Maistuva koulu -tutkimukseen osallistuneet koulut ovat kokeilleet aamupalan tarjoamista kerran tai kaksi viikossa.
Lomalta on palattu takaisin kouluarkeen ja nyt on sopiva hetki palauttaa mieleen arjen ateriarytmi.
Joulunalusaika perinteineen tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia keskustella perheiden erilaisista ruokakulttuureista.
Marraskuun pimentyessä on aika lähteä piristävälle makumatkalle ympäri maailmaa.
Saimme nähtäväksemme Maistuva koulu tutkimuksen -ensimmäisiä tuloksia. Heti kaikki työryhmämme jäsenet kiinnittivät huomiota samaan seikkaan: 3–6 -luokkalaisilla on vaikeuksia monipuolisen koululounaan…