Hyppää sisältöön

Kulttuurien huomioiminen opetuksessa

Toisissa kouluissa linjataan, että yksittäisiä kulttuureja ei tasapuolisuuden nimissä korosteta opetuksessa. Toisissa kouluissa oppilaiden moninaiset taustat halutaan tuoda avoimesti esiin. Kumpikin näkemys on perusteltua myös ruokakasvatuksen näkökulmasta.

Kaikki oppilaat eivät välttämättä osaa identifioida itseään tietyn kulttuurin edustajaksi. Osa on aidosti monikulttuurisia ja kulttuuriin liittyvät kysymykset koetaan hämmentävinä. Osalle oppilaista oman kulttuuritaustan korostaminen on puolestaan hyvin tärkeää. Ruokakasvatuksen näkökulmasta on hyvä muistaa, että monissa kulttuureissa ruualla ja ruokailulla voi olla paljon suurempi merkitys kuin perinteisessä suomalaisessa kulttuurissa, mutta lasten – kuten aikuistenkin – voi olla hyvin vaikea eritellä ruuan kulttuurisia ulottuvuuksia.

Lisätietoa kulttuureista

Alla on muutamia esimerkkejä kulttuurisista tavoista ja perinteistä, jotka voivat auttaa huomioimaan erilaisia kulttuureja opetuksessa ja toimimaan kulttuurisensitiivisesti. Älä kuitenkaan tee oletuksia pelkästään oppilaan perheen edustaman kulttuurin perusteella. Paras on aina kysyä perheeltä.

  • Perinteiset sukupuoliroolit voivat olla vahvasti korostuneet. Osassa kulttuureja tytöt hallitsevat kotiaskareet, mutta pojat sanovat, ettei heidän tarvitse näihin osallistua. Tasa-arvon näkökulmasta on tärkeää näyttää lapsille, että mieskin voi laittaa ruokaa ja siivota.
  • Kulttuurien välillä on paljon vaihtelua keittiörooleissa. Osassa perheistä keittiö voi olla äidin valtakuntaa, jonne muilla ei ole asiaa, kun taas toisissa perheissä ruoka on tosi iso ja tärkeä osa arkea ja lapset otetaan mukaan ruuanvalmistukseen jo pienestä pitäen.
  • Ruuan rooli juhlapäivinä vaihtelee kulttuureittain. Kun toisissa kulttuureissa on totuttu kylään mennessä istuutumaan valmiiseen pöytään, on toisissa kulttuureissa tapana, että koko väki valmistaa ruuan yhdessä pitkän kaavan kautta ja valmiiseen pöytään istuutuminen tuntuisi oudolta tai epäkohteliaalta.

Vinkkejä opetukseen

Haluatko käsitellä opetuksessa erilaisia ruokakulttuureja eri puolilta maailmaa? Kurkkaa seuraavat ideat ideapankistamme:

Haluatko pureskella opetuksessa suomalaista ruokakulttuuria? Tähän avuksi seuraavat ideat:

Lue lisää:

Oppilaan perheeseen ja kulttuuriin tutustuminen

Kouluruokailu tutuksi

Oppilas ei syö – mitä teen?

Opitaan suomea ruuan avulla (S2-tehtävät)